Insinööritoimisto 2K

Sisäilmatutkimus

Sisäilmatutkimuksella pyritään havaitsemaan ja paikantamaan sisäilman laadulle haitallisia tekijöitä ja niiden aiheuttajia.

Tutkimuksissa huomioidaan sisäilman laatu kokonaisuutena, johon vaikuttavat esimerkiksi rakennusmateriaalien emissiot, sisäilman mikrobit ja ilmanvaihdon toiminta. Tarvittaessa voidaan ottaa esimerkiksi pöly- tai ilmanäytteitä, jotka lähetetään laboratorioon analysoitaviksi. Nämä tulokset ja niiden tulkinnat kootaan muiden havaintojen lisäksi raporttiin.

Ennen tutkimusta annamme ohjeet tilojen käytöstä ennen mittauksia ja mittausten aikana, esimerkiksi tilojen tuuletukseen liittyen.

MYRKYT SISÄILMASSA

Sisäilmassa on aina kemiallisia aineita, joista osa saattaa aiheuttaa terveydellistä haittaa. Esimerkiksi silmien ja ylempien hengitysteiden ärsytystä aiheuttavaa formaldehydiä voi vapautua sisäilmaan vanhoista lastulevyistä, maaleista, liimoista ja tupakoinnista. Rakennusmateriaaleista tai kosteuden vaurioittamista rakenteista voi haihtua ilmaan myös orgaanisia haihtuvia yhdisteitä (VOC). Esimerkiksi voisi ottaa paljon puhututtaneet muovimattopäällysteiset betonilattiat. Betonin alkalinen kosteus on havaittu ongelmalliseksi, koska se edesauttaa muovimattojen vaurioitumista. Tällöin mattojen ja liimojen hajoaminen tuottaa orgaanisten haihtuvien yhdisteiden päästöjä. Rakennusteollisuus RT ry on linjannut, että ongelmien välttämiseksi kosteusvaatimusten lisäksi betonin ja päällysteen välissä suositellaan käytettäväksi matala-alkalista tasoitetta. Lisäksi on huomioitava, että myös siivousaineet, kalusteet ja hajusteet voivat toimia VOC-yhdisteiden lähteinä.

Kiinnostavia aiheita

Muista ryömintätilan tuuletus!

Lue lisää...

Mikä miun sisäilmaa vaivaa?

Lue lisää...

Talokaupoille mars… tai hetkinen

Lue lisää...

Kuntoarvio taloyhtiössä

Lue lisää...